keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Avajaishömppää

Jeij, ilokseni voin ilmoittaa, että tilauksissa ei ehkä sittenkään kestä niin kauaa kuin luulin! :) Juuri äsken kurkkasin kenkätilausta ja se on tänään lähtenyt meren yli ja arvioitu saapumisaika on 5.7. Muutama päivä menee varmaan tullissa tuon lisäksi. Toinen vaatepaketti on lähtenyt ylittämään valtameriä 21.6, joten sen ehkä pitäisi aika pian olla suomen maalla. Valitettavasti palvelusta ei saanut arvioitua saapumisaikaa tietää, mutta kai se sentään aika pian. Laukutkin luultavasti saapuvat ensi viikolla.

Remppa etenee, vaikkakin liian hitaasti. Tänään saatiin maalattua ruskealla värillä ikkunatasanteiden sivut ja portaikko. Samalla isäni korjasi varaston oviaukkoa, sitä pienennettiin ja sitäkautta sovituskoppi hieman suureni. Huomenna toivon mukaan saadaan maalattua sekä sovituskoppi että turkoosi tehosteseinä. Turkoosin joutuu tosin maalaamaan kahteen otteeseen. Loput valkoiset maalit tuhlataan vessan ja varastopuolen maalaamiseen. Sitten edessä on vielä lattialistojen kiinnittäminen ja muuta pikkupuuhaa, ennenkuin varsinainen kalustaminen voi alkaa. Huhhuh.

Otin tavoitteekseni saada pidettyä avajaiset viimeistään 23.7. Todella ihanaa olisi, mikäli se onnistuisi jo edellisenä lauantaina, mutta pitää varautua pahempaan. Olen päättänyt järjestää varsinaiset avajaiset kutsuvierastilaisuutena. Ilta on teemaltaan Avajaiset/VIP shopping night ja pidetään siis jonain lauantaipäivänä, ehkä n. klo 15-19. Iltaan sisältyy skumppamalja ja pieni puhe, tarjoilua ja bändi. Tämän jälkeen saa tehdä ostoksia muutaman tunnin ajan ja kaikki kutsutut saavat -20% alea ostoksistaan. Tarjoilut ovat monipuolisia, paljon erilaisia fingerfoodeja, joita pystyy napostelemaan seisten. Tilaisuuteen kutsutaan muutamia median edustajia, itselleni tärkeitä ihmisiä ja sukulaisia, jotka toki saavat kutsua muitakin, mielellään naispuolisia ja shoppailuaddikteja ;D Tilaisuuteen pitää toki ilmottautua, sillä kaikki eivät tilaan mahdu.

VIP-avajaisten jälkeisenä maanantaina liike aukeaa virallisesti yleisölle. Mitään varsinaista avajaistapahtumaa ei ole, tarjollakin todennäköisesti vain karkkia ja limpparia. Nuoria kuitenkin pullakahvien sijaan kiinnostaa tuotteet sekä tarjoukset. Seuraavanlaisia juttuja olen suunnitellut avajaisviikolle:

Liikkeessä:
  • 20 ekalle asiakkaalle kaula- tai rannekoru kaupan päälle
  • Arvontalaatikko: osallistujien kesken arvotaan lahjakortteja
  • Flaierin kanssa tulijat saavat -10% alen (ystäväni jakaa flaikkuja kaduilla)
  • Yli 70 eurolla ostaville kaupanpäälle tuote X
Netissä:
  • Ekan viikon aikana tilaajien sekä FB-ryhmään liittyjien kesken arvotaan lahjakortteja
  • Ekan viikon ajan tilaukset postikuluitta
  • 20 ekalle tilaajalle kaula- tai rannekoru kaupan päälle
  • Tarjous tuotteista: esim 10% ale laukuista ja kengistä
Miltäs VIP-avajaiset sekä avajaisviikon tarjoukset kuulostavat?

10 kommenttia:

Annika kirjoitti...

Kuulostaa mun mielestä todella kivalta :) Tuun heti tsekkaamaan tarjonnan kun mahdollista !

Anonyymi kirjoitti...

onko putiikilla jo nimi? :)

Anonyymi kirjoitti...

Onko nettisivut jo, tai fb ryhmä? Arvonnat on aina kivoja! Ja alennukset kans, mutta 10% ale ei vielä saa ainakaan mua liikkumaan:D

moderndayhippie kirjoitti...

Anonyymi: on nimi kyllä, ei tosin julkisessa tiedossa :)

Anonyymi: nettikauppa on rakenteilla, fb ryhmä tulee lähempänä avaamista. 10% alen tarkotus ei ookkaan ehkä varsinaisesti saada ketään ostamaan, se on sellanen pikkuekstra avajaisviikolla. Tarjouksia ja hyviä aleja tulee aina lisää :)

Anonyymi kirjoitti...

Koska nettikaupan avajaiset? :) tuolla oli pari mekkoa mitkä on PAKKO saada!

moderndayhippie kirjoitti...

Anonyymi: toivon mukaan heinäkuun 2-3:lla viikolla. Vähän riippuu nyt tahdista :) Ilmottelen kyllä ja voit olla ekojen joukossa ostamassa! Kiva kuulla että löytyy jotain must have juttuja ;D

siisii kirjoitti...

Kivalta kuulostaa kyllä :) Avajaisviikolle ois makee joku dj sinne soitteleen musaa, ois silmäniloa tytöille ;D Jos siis löytyis esim. tuttavapiiristä. Tai ehkä joku kosmetologiopiskelija lakkaamaan kynsiä tms pientä extraa?

siisii kirjoitti...

Kivalta kuulostaa kyllä :) Avajaisviikolle ois makee joku dj sinne soitteleen musaa, ois silmäniloa tytöille ;D Jos siis löytyis esim. tuttavapiiristä. Tai ehkä joku kosmetologiopiskelija lakkaamaan kynsiä tms pientä extraa?

chrale kirjoitti...

Hitsit tää kuulostaa mahtavalta! Aloin vasta nyt seuraileen tätä sun blogias/putiikki ideaas, ja ootan innollani niitä nettisivuja! Ite kaupasaki mielelläni kävisin, mutta ku asun sen verran kaukana.

Mutta kyllä aion tilailla ekojen joukossa 8)

Anonyymi kirjoitti...

Salosta löytyy paljon listavia nuoria muusikoita, jista varmasti saisit jonkun sinne soittelemaan...Tarvittaessa voin antaa yhteystietoja :)