maanantai 31. tammikuuta 2011

hommat etenee


Hommat etenee, todellakin! Olen tänään soitellut muutamasta liiketilasta ja se on mielestäni suurehko askel kohti suunnitelman toteutumista. :)

Erityisesti yksi liiketila miellyttää. Se on täysin keskustassa, kauppakeskusten välissä. Siinä on isot ikkunat kadulle ja parkkitilat lähellä. Upea, avara tila vanhan taulukaupan jäljiltä. Toki pientä pintaremonttia joutuu aina tekemään. Liiketilassa on yhteensä 100 neliötä, kahdessa kerroksessa. Tämä on se ainut asia, jota epäilen. Miten toteuttaa toimiva vaatekenkäkauppa kahdessa kerroksessa? Yläkertaa ei voi pitää varastotilana, sillä ethän sä voi lähteä sieltä hakemaan asiakkaalle kenkäparia ja jättää alakertaa tyhjilleen. Jos taas yläkertaan laittaa tuotteita esille, pitää olla erityisen valppaana varkauksien vuoksi. Silloin et myöskään voi lähteä yläkertaan auttamaan asiakasta. Juttelin erään paikallisen pienyrittäjän kanssa, joka on kaksikerroksisessa tilassa pyörittänyt liikettään. Hän sanoi yläkerran olleen täysin turha, ja sinne vain kuulemma keräsi ylimääräistä roinaa. Eli varastotila, jossa on tavaraa, jota ei tarvitse hakea asiakkaalle.

Ehkä kuitenkin siihen voisi jonkin fiksun systeemin kehittää. Valvontakamerat yläkertaan, sovituskoppi vain alakertaan (sovituskopissahan jengi aika paljon tunkee tavaraa laukkuunsa), varashälyttimet tuotteisiin.. Ehkä, ehkä.

Tämän kyseisen liiketilan vuokra on 750e+alv (alvinhan saa sitten vähennyksiin), mielestäni ei ollenkaan paha hinta 100 neliön liiketilasta aivan keskustassa.

Mikään ei kuitenkaan ole vielä varmaa. Kyseinen liiketila on heti vapaa, enkä tietenkään voi sitä ihanhetijustnyt ottaa, kun kouluakin on vielä kolme viikkoa jäljellä eikä ole mitään myytävääkään vielä! Toivotaan, ettei se mene kovin nopeasti ja laitetaan yrityksen perustamisvaihde superspeedille.

Blogin aloitus

Tässä alkuun teksti, jonka kirjoitin jokunen päivä sitten toiseen blogiini:

"Vois perustaa kenkäkaupan kun ei oo muutakaan tekemistä"

...Näin kirjoitin tänään facebook-statukseeni. Tunnin päästä ajattelin; "damn, niin taidan tehdäkin!". Valmistun kolmen viikon päästä vaatetusalan artesaaniksi. Viime syksyinen härdelli verkkokaupan ja ompelun kanssa sekä tämä viimeinen rutistus - opinnäytetyö - on saanu mun voimat ompelun osalta ihan loppuun. Siksi haluan tehdä jotain muuta, ainakin aluksi. Toki jatkan ompelua ja Mielikuvituskirahvin pyörittämistä edelleen. Halusin tehdä myös jotain, mitä voin tehdä Salosta käsin, sillä suunniteltu muutto Turkuun ei juuri tällä hetkellä onnistukaan. Tai en halua.

Tällä hetkelle number one unelma on siis kenkäkauppa + laaja kenkien verkkokauppa (esim brandoksen tapaan). Kenkänettikauppoja suomessa kun on säälittävän vähän. Tämä ei ole lupaus, että tällaisen tulen perustamaan, mutta näillä näkymin suunnitelmat näyttävät pitkälti siltä.

Isohko kenkäkauppa, lisäksi jonkin verran ug-muotia, käsintehtyjä vaatteita, kotimaisten suunnittelijoiden luomuksia, asusteita, ehkä pieni vintage-nurkkaus, ompelupalvelut myös samankaton alta.. Hyvin toimiva verkkokauppa nopealla toimituksella. Tältä unelmani kuulostaa tällä hetkellä.

Pieni esittelykin tämän tekstin lisäksi voisi olla paikoillaan, mikäli tänne eksyy uusia lukijoita. Olen Sannariikka, yleisesti kutsuttuna tosin Santtu, 22-vuotias neito Salosta. Kuten tekstissä luki, valmistun pian vaatetusalan artesaaniksi eli käytännössä ompelijaksi. Olen pyörittänyt omaa yritystäni, mielikuvituskirahvia, melkein neljä vuotta. Nyt haluan tehdä jotain muuta kuin istua nenä kiinni ompelukoneessa 14 tuntia päivässä. Oman liikkeen perustaminen on ollut mielessä jo viitisen vuotta, liikeidea vaan on muotoutunut ajan kuluessa. Nyt vihdoin olen valmis liikkeen perustamiseen enkä malta odottaa! Suunnitelmani elää koko ajan, nyt jo ylläolevasta tekstistäkin hieman muuttuneet. Tässä blogissa tullaan seuraamaan tietä kohti omaa liikettä. Iloineen, suruineen, ongelmineen ja onnistumisineen. Pääasiassa itselleni ajatuksentyhjentäjäksi, mutta lukemaan saa toki liittyä mikäli aihe kiinnostaa!